Meistä| Rodusta| Urokset| Nartut| Galleria| Pentuja?| UUTISET| Linkit| Ota yhteyttä|  Home

 

TIETOA KOIRANÄYTTELYISTÄ

 

Ennen näyttelyä:

Koiranäyttelyyn voivat osallistua vain puhdasrotuiset rekisteröidyt koirat. Ostettuasi rotukoiran vastuulliselta kasvattajalta saat koirallesi rekisteritodistuksen todistuksena koirasi puhdasrotuisuudesta. Mikäli olet rokotuttanut koirasi asianmukaisesti ja koirasi kasvattaja on kertonut koirasi olevan näyttelykelpoinen ilman vakavia virheitä esim. purentavirhe, kivesvikaisuus tms. virhe, joka estää osallistumasta näyttelyyn voi aloittaa jo pennusta harjoittelemisen näyttelyjä varten. Koirasi on hyvä totuttaa ainakin vieraiden ihmisten kosketteluun, hampaiden tarkastamiseen, paikallaan seisomiseen ja vierelläsi kauniisti ravaamiseen. Ennen näyttelyä vanhaenglanninlammaskoirat harjataan takuttomiksi, pestään (useimmiten vain valkoiset osat: pää, tassut, mahanalunen) ja kuivatetaan kuivaimella kokonaan kuivaksi, sekä trimmataan tassut pyöreiksi ja muutamista muistakin paikoista koira tulee siistiä mm. korvista. Kasvattajan tulee olla valmis neuvomaan trimmaamisessa, pesussa ym. tai mieluiten itse trimmaamaan koirasi näyttelyyn ja neuvomaan esittämisessä ja muissa käytännön ongelmissa.

Näyttelyihin ilmoittaudutaan ilmoittautumislomakkeella vähintään kuukautta ennen kyseistä näyttelyä. Ilmoittautumisen voi tehdä myös netissä lähes jokaiseen näyttelyyn. Täältä löydät näyttelyt: Suomen Kennelliiton näyttelysivut , josta voit valita mieleisesi näyttelyn ja katsoa ketä tuomari arvostelee rotusi siellä.

 

Näyttelyissä käytetyt lyhenteet eri luokista:

PEK Pentuluokka = 7-9 kk ikäiset (epäviralliset pentunäyttelyt 5-7kk ja 7-9kk )
JUN Junioriluokka = 9-18 kk
JUK Junioriluokan kilpailuluokka
NUO Nuortenluokka = 15-24 kk
NUK Nuortenluokan kilpailuluokka
AVO Avoin luokka = yli 2-vuotiaat ei valiot
AVK Avoimen luokan kilpailuluokka
KÄY Käyttöluokka = yli 15 kk joilla on kyseiseltä rodulta vaadittava käyttökoetulos
KÄK Käyttöluokan kilpailuluokka
VAL Valioluokka = yli 2-vuotiaat valiot
VAK Valioluokan kilpailuluokka
VET Veteraaniluokka = yli 8-vuotiaat (ei kilpaile CACIBista)
VEK Veteraaniluokan kilpailuluokka
KAS Kasvattajaluokka = neljä saman kasvattajan kasvattamaa koiraa, vähintään kahdesta eri yhdistelmästä ja laatuarvosanoilla EH tai ERI palkittu

Kaikkiin yllä oleviin kilpailuluokkiin menevät vain ERIn saaneet koirat, jos niitä on kuitenkin alle neljä mukaan menevät myös EHn saaneet koirat (kasvattajaluokkaan saa itse päättää ketä ERIn ja EHn saaneita menee).

Kilpailuluokissa tuomari laittaa kilpailijat paremmuusjärjestykseen ja sijoittaa neljä parasta 1, 2, 3, 4 muut voivat poistua. 

Laatuarvosanat ja niiden värit:


ERI Erinomainen, laatuarvostelun tulos (kilpailee sertifikaatista)
EH Erittäin hyvä, laatuarvostelun tulos
H Hyvä, laatuarvostelun tulos
T Tyydyttävä, laatuarvostelun tulos
HYL Hylätty, laatuarvostelun tulos
EVA Ei voida arvostella, laatuarvostelun tulos

Kilpailuluokkien palkinnot ja nimikkeet:

KP Kunniapalkinto = pennut ja kasvattajaryhmä voivat saada ollessaan tarpeeksi hyviä
SERT Sertifikaatti = kaikki ERI:n saaneet ei valiot kilpailevat ja voittaja niistä saa
VASERT Varasertifikaatti = kaikki ERI:n saaneet ei valiot kilpailevat ja toiseksi tullut saa
CACIB Kansainvälinen sertifikaatti = NUO, AVO, VAL, KÄY kilpailevat ja voittaja saa
VACA Vara-Cacib = NUO, AVO, VAL, KÄY kilpailevat ja toiseksi tullut saa
PN 1 Paras narttu (PN 2, 3, 4 sijoitetaan myös)
PU 1 Paras uros (PU 2, 3, 4 sijoitetaan myös)
ROP Rodun paras
VSP Vastakkaisen sukupuolen paras
ROP-VET Rodun paras veteraani
VSP-VET Vastakkaisen sukupuolen paras veteraani
                                              ROP-pentu Rodun paras pentu  
VSP-pentu Vastakkaisen sukupuolen paras pentu

ROP-KAS Rodun paras kasvattajaryhmä
RYP 1 Ryhmän paras = pääsee BIS kilpailuun ( RYP 2, 3, 4 palkitaan myös)
BIS Näyttelyn paras koira ( 2, 3, 4 palkitaan myös)
BIS-VET Näyttelyn paras veteraani ( 2, 3, 4 palkitaan myös)
BIS-KAS Näyttelyn paras kasvattajaryhmä (2,3,4 palkitaan myös) 

Sertifikaatista kilpailevat parhaat ei valiot koirat ja va-sertifikaatin saa seuraavaksi paras eli va-sertistä kilpailevat parhaat ei valiot, paitsi sertifikaatin saanut, jonka tilalle tulee kilpailemaan sertifikaatin saaneen koiran luokan toiseksi paras koira.

 

 

CACIB, SERTIFIKAATTI, ROP, VSP ruusukkeet

 

Näyttelyssä:

Ilmoitettuasi koirasi näyttelyyn saat n. viikkoa ennen näyttelyä numerolapun ja näyttelyn aikataulun postitse kotiisi. Näyttelypaikalle tulisi saapua noin tuntia ennen rodun arvostelun ilmoitettua alkamista. Näyttelypaikalle saavuttaessa tarkastetaan ensimmäiseksi koiran rokotustodistus. Kilpailijat menevät tarkastuksen jälkeen oman kehän lähettyville ja odottavat kutsua kehään.

Kehässä on tuomarin lisäksi kaksi kehäsihteeriä. Toinen kirjoittaa tuomarin saneleman arvostelun koirista ja toinen pitää huolen kehän toiminnasta: kutsuu koirat luokittain kehään numerojärjestyksessä, opastaa tarvittaessa koiran omistajia, jakaa koirille niiden saamat palkintonauhat jne. Kehäsihteeri toimii myös tarvittaessa tulkkina, jos arvosteleva tuomari on ulkomaalainen ja koiran omistaja ei ole itse kielitaitoinen. 

Jokaisessa luokassa kehään menevät ensin kaikki kyseiseen luokkaan osallistuvat koirat seisomaan numerojärjestyksessä peräkkäin. Tuomari pyytää juoksuttamaan koirat kehän ympäri vastapäivää koiran ollessa aina esittäjän vasemmalla puolella. Tämän jälkeen jokainen koira menee yksi kerrallaan laatuarvosteltavaksi. Tavallisesti tuomari pyytää juoksuttamaan koiran sekä kehän ympäri että kehän poikki edestakaisin tai kolmion mallisesti, jotta näkee koiran liikkeet sekä sivulta että edestä ja takaa. Sen jälkeen esittäjä seisottaa koiraa tuomaripöydän edessä ja tuomari sanelee kehäsihteerille arvostelun koirasta. Kirjallisen arvostelun lisäksi koira saa laatuarvosanaa osoittavan värillisen nauhan. Arvosanan ERI saaneet ( ja EHn, jos alle neljä koiraa luokassa on saanut ERIn) koirat jäävät kilpailemaan luokkasijoituksista ja neljä parasta ERIn saanutta jatkavat PN/PU -luokkaan, jossa sijoitetaan taas neljä parasta. Voittanut uros ja narttu kilpailevat kahdestaan rotunsa parhaan tittelistä ja pennut parhaasta pennusta, sekä veteraanit parhaasta veteraanista. Parhaasta tulee ROP ja toisesta VSP. Kasvattajaryhmät kilpailevat useimmiten viimeiseksi ja parhaasta ryhmästä tulee ROP-kasvattajaryhmä, mikä jatkaa kilpailua näyttelyn parhaasta kasvattajaryhmästä.

Rodun paras jää ryhmäkilpailuun kilpailemaan muiden samaan ryhmään kuuluvien rotujen parhaiden kanssa. Neljä parasta sijoitetaan ja ryhmän voittaja jää kilpailemaan näyttelyn parhaan koiran tittelistä muiden ryhmävoittajien kanssa. BIS kilpailussa sijoitetaan taas neljä näyttelyn kauneinta koiraa. Rodun voittaja veteraani jää myös kilpailemaan kaikkien muiden rotujen veteraanien kanssa näyttelyn parhaan veteraanin tittelistä ja niistäkin sijoitetaan neljä kauneinta. 

Muistakaa aina, että näyttelyissä käymisen olisi tarkoitus olla hauskaa, niin koiralle, kuin myös omistajalle. Tuomarin arvostelut ovat VAIN kyseisen tuomarin mielipide koirasta ja mielipiteet vaihtelevat suuresti. Ei ole koskaan koiran vika, jos tuomari ei siitä tykkää. Kehu aina koiraasi ja näytä sille, että teillä on mukavaa harrastaa yhdessä eikä näyttelyt ole haudanvakava asia. Näyttelyt ovat alunperin olleet kasvattajien ikkuna mahdollisiin jalostukseen kelpaavien koirien löytämiseen ja rotujen ulkonäön yhtenäistymiseen. Nykyään näyttelyt ovat ennen kaikkea mukava tapa viettää aikaa omistajan, koiran ja koiraystävien kesken.

Näyttelypaikalle mukaan:

- rekisteritodistus ja rokotustodistus tai koirapassi
- numerolappu, mikäli se on etukäteen lähetetty ja hakaneula tms. numerolapunpidike
- juomakuppi ja vettä koiralle
- kakkapusseja
- näyttelyhihna
- harja, kampa, pyyhe, sakset ym.
- makuualusta koiralle

VSP-ROP

Juokse kehässä vastapäivää koira vasemmalla puolellasi. Tuomarin edessä koiraa seisotetaan sivuttain esittäjän ollessa koiran takana.
   
2006 © Yksinoikeus knl Bluechannel. Updated: 19.05.2010